Kokkolan KoiraHarrastajat Team ry eli KKHTPäivitetty 21.07.2010 © HanneL
Kokkolan KoiraHarrastajat Team ry on perustettu tammikuussa 2001 pienellä alle kymmenen henkilön porukalla. Perustamisen tavoitteena oli; ja on edelleenkin ympärivuotinen, rodusta riippumaton koirakoulutus, valistaminen ja koiraihmisten yhdessäolo. Perustajajäsenistä mukana on edelleen Pekka Koivisto, joka toimii kouluttajana sekä yhdistyksen puheenjohtajana.
Tänä päivänä yhdistyksen toiminnassa on mukana useita koulutusohjaajakurssin käyneitä jäseniä, jotka toimivat omien koirien valmennuksen ohella kouluttajina.
Yhdistys järjestää pentukoulutusta n. 3-4 kertaa vuodessa, tottelevaisuuskoulutusta eli tokoa ympäri vuoden, jälkikoulutusta kesällä, hakukoulutusta talvella, uutuutena näyttelykoulutusta, sekä eritasoisia kisoja.
|
